keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Ajatuksia pääsykokeesta

Ajattelin kasata ajatuksiani pääsykokeesta näin ennen koetta ja sen jälkeen. En korjaile ja muuntele kirjoituksiani vaan annan fiiliksien vuotaa suoraan tekstiksi. Julkaisen tämän kokeen jälkeen, jotta saan molemmat pätkät samaan postaukseen. En tiedä, onko tällainen kirjoitelma mistään kotoisin, mutta minua helpottaa vähän purkaa ajatuksia tässä stressin keskellä. Pistäkää kommenttia mitä tykkäätte tällaisista teksteistä!

Päivää ennen koetta:
Istun parhaillaan junassa matkalla kohti Kajaania. Matkaa on tosiaan junalla noin 8 tuntia ja siksi täytyi lähteä reissuun jo päivää ennen koetta. Ehtiipähän vielä kerrata ja valmistautua kokeeseen matkallakin, haha :). 
Jännitys on kova, täytyy myöntää. Huomenna pitäisi olla valmis ja antaa parastaan, jotta se opiskelupaikka aukeaisi. Ennakkomateriaali on mukava ja siitä varmasti riittää kirjoitettavaa. Haastattelu jännittää ihan hirveästi, en ole sitä ihmistyyppiä joka on aina ääneessä. Itsensä ylittämistä siis luvassa. Toivon sydämeni pohjasta, että kaikki tekemäni työ riittää opiskelupaikan saamiseen! Enemmän kuin mielelläni alkaisin pakkaamaan muuttolaatikoita ja siirtyisin pohjoisempaan Suomeen!

Ja on tässä reissussa sekin ihanaa, että pääsen näkemään kummitätiäni. Hän asuu Kajaanissa ja pääsen sinne yöksi. Mukavaa päästä vaihtamaan kuulumisia ja näkemään kunnolla! Pääsen myös tiistai iltana vilkaisemaan tallia, jossa tätini käy ratsastamassa. Vähän vakoilemaan minne sitä sitten pääsee ratsastamaan jos sen opiskelupaikan saa ;). 
Nyt ajattelin loppumatkan kuluttaa lukemalla vielä siihen pääsykokeeseen, katselemalla netflixiä, lukemalla kirjaa, kenties ottamalla päiväunet. Vielä 5h 30min jäljellä!

Sekaan yksi kuva viime viikonlopun aamukahveista ja aamukahvi seurasta <3

Päivä kokeen jälkeen:
Nyt on pääsykokeessa käyty ja olen mukavasti matkalla kotiin. Pääsykokeesta jäi ihan hyvä fiilis, vaikka heti kirjallisen kokeen jälkeen vaivuin epätoivoon. Kokeessa oli siis yksi muutaman sivun kirjoitelma ennakkomateriaalin perusteella, lyhyt englannin kirjoitelma kokeessa jaetun aineiston perusteella sekä matemaattinen osuus. Ensimmäinen kirjoitelma meni mielestäni ihan hyvin ja englannin tehtäväkin oli ihan ookoo, mutta olisi voinut olla parempikin. Matikan kohdalla meinasi itku tulla, kokeessa nimittäin selvisi ettei laskinta saa käyttää. Olin siis varautunut laskimen käyttöön (netissä näin luki, mutta se oli virheellistä tietoa..) ja olen aivan onneton matikassa. Hetken siinä itseäni keräilin ja aloin selvittämään niitä matikan tehtäviä. Yhteensä laskuja oli viisi ja sain niistä ainakin kaksi oikein! En tiedä riittääkö se mihinkään, mutta parhaani tein!

Kirjallisen ja haastattelu ryhmäni välissä oli aikaa kolme tuntia, joten suuntasin kummitätini kanssa kahville ja käymään tallilla, missäs muuallakaan :D! Sai vähän keräiltyä itseään kasaan kokeen jälkeen ja ajateltua muuta kuin stressaavia tilanteita. Haastattelu meni hyvin ja siitä sitten jäi hyvä fiilis. Sain sanottua kaiken mitä aijoinkin ja kerroin avoimesti haluavani juuri sinne kouluun, en minnekkään muualle. Nyt sitten alkaa tulosten odottelu, nimien pitäisi tulla julki 1.7! Jos tällä kertaa suoritukseni ei riitä opiskelupaikkaan niin ensi vuonna sitten uutta yritystä. Vähän on sellainen "pessimisti ei pety" asenne ja henkisesti valmistaudun siihen, että kouluun en tule pääsemään. Sen verran keskinkertaisesti meni koe, että varmasti oli paljon parempiakin hakijoita jotka paikat sitten tänä vuonna saavat. Mutta täytyy toivoa parasta ja olla tyytyväinen tähän mitä nyt on :) Sen verran vielä, että täytyy myöntää; viihdyin Kajaanissa. On mulla pieni hätävarasuunnitelma jo ajatuksissa, mutta se ei ole mitenkään varma vielä. Ja toki täytynee ottaa huomioon tuon poikaystävänkin mielipiteet ja koetulokset.. :)

Nyt sekavan tekstin jälkeen kohti viimeistä työviikkoa sekä lomasuunnitelmia!

6 kommenttia:

  1. Mulla oli ihan samanlainen tunne pääsykokeen jälkeen, kai se meni ihan ok, mutta oli varmasti niiiin paljon parempiakin hakijoita. Se on niin inhottavaa, kun ei osaa itsestään ajatella, että olisi ollut riittävän hyvä! :/ uskon, että sulla meni paremmin kuin uskotkaan, toivottavasti opiskelupaikka aukeaa! :)

    VastaaPoista
  2. En ookkaan ennen törmännyt tällaiseen postaukseen. Todella kiva idea! :) Jostain kisapäivästä olisi kiva lukea tällainen postaus, missä on fiiliksiä ennen ja jälkeen kisojen..! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Voisi tosiaan toteuttaa kisapäivästäkin, jos sellainen olisi tulossa :)

      Poista
  3. Toivottavasti pääset nyt sinne opiskelemaan, kun olet niin paljon töitä tehnyt sen eteen!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa parasta että kova työ palkitaan :)

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)