lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ulkokausi avattu!

Hyvin keväisten ja aurinkoisten ilmojen takia ollaan tällä viikolla päästy ratsastamaan kentällä! Etelä-Suomen "talven" takia kentällä ratsastaminen jää hyvin vähäiseksi talvikuukausina. Koko ajan on ollut märkää ja maa jäässä, muttei kunnollista lumipeitettä missään. Nyt kuitenkin kenttä on sula ja oikein sopivassa kunnossa!
Torstaina ja tänään, lauantaina, tehtiinkin töitä auringon lämmittäessä naamaa ja selkää. Wagner oli oikein reipas molempina päivinä. Torstaina ratsastus sujui tosin huomattavasi paremmin. Heppa kantoi itse itsensä ja puksutti omin voimin eteenpäin. 

 photo 131DBD36-FCC1-46AB-A768-3C385FD41939_zps8fyqryv6.jpg
Onnelliset korvat torstailta <3

Tänään Elli oli tallilla mukana, kameran kanssa tietenkin. Ja tietenkään en saanut ratsastettua Wagneria yhtä kivaksi kuin torstaina. Suurin osa kuvista oli ihan hirveitä, koska takkusimme niinkin yksinkertaisen asian kanssa kuin saako roikkua kädelle vai ei ja mennäänkö pohkeesta kenties eteenpäin. Kyllähän sieltä hyviäkin pätkiä tuli ja kokonaisuudessaan ratsastus oli onnistunut (kiitos tilavalle kentälle, jossa mahtui ottamaan vauhtia), muutama hyvä kuvakin löytyi kamerasta (keventäessä otetut ravikuvat=istunta näyttää hyvin kummalliselta. Mutta älkää huoliko, perusistuntani ei oikeasti näytä tuolta :D Ainakaan toivottavasti).






Tässä taitaakin olla hienoin pätkä, jonka tänään saimme aikaseksi!

Tyytyväinen heppa ja ratsastaja
Mutta nyt ainsaitusti sohvalle löllimään irtokarkkien ja turhien TV-ohjelmien kanssa! Alkuviikosta kirjoittelen taas. Odottelen ainakin uusia ratsastushousuja postista ja karvasatulakin on jo saapunut kotiin.. ;)

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :-) Ihan epäreiluu kun täällä paikat on melkein kokonaan jäässä viellä! :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän sielläkin ala sulamaan pian :)

      Poista
  2. ihania kuvia ja upea hevonen! :)

    VastaaPoista
  3. Täältähän löytyi toinen hyvän värinen hevonen ;D Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)