keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Takaisin ratsaille

Pikku hiljaa Wagnerin kävelykuuri alkaa olla lopuillaan. Nyt ollaan muutaman kerran käyty jo selästä kävelemässä, ihan vain 20 minuutin ajan. Lähinnä tehdään isoja kaaria ja taivutellaan heppaa auki. Wagner on ihan hirveän kankea ja raskas kädelle kaiken lomailun jäljiltä. Lihaksetkin siltä on vähän tippuneet, tietenkin kun ei ole muuta kuin kävelty. Satula on hieman liian leveä ja toppausviritelmät on sen mukaiset siihen asti, että lihakset saadaan taas palauteltua normaaliksi. Vähän harmittaa kun tuntuu, että kaikki keväällä tehty työ on mennyt hukkaan. Vaikka toki pitää olla onnellinen ettei mitään vakavaa vikaa löytynyt!

Vappuaattona käytiin Veeran kanssa kävelyttämässä Wagneria ihanan kesäisessä ilmassa. Veera nappasi meistä muutaman ihanan keväkuvan ennekuin päästettiin Wagner syömään vähän tuoretta vihreää.
Siinä Wagner syödessä tapahtui jotain tosi outoa; Wagner kaatui etupolvilleen ihan yhtäkkisesti!? Se vain söi paikallaan ja etujalat näytti pettävän. Hieman siinä säikähdin ja patistin sen takaisin seisomaan ja tarkistin että kaikki jalat toimii ja se kävelee normaalisti. Ei sitä näyttänyt pieni rojahtaminen sattuvan, sillä herra ei viitsinyt lopettaa syömistään kaatumisen ajaksi tai sen jälkeen :D. Kovin huolissaan ei sitten oltu, mutta vähän ihmetyttää että mitä tapahtui? En tiedä voiko se johtua edeltävän päivän hieronnasta (jos joku jumi on auennut ja lihakset vaan olivat väsyksissä) vai oliko Wagner liian laiska kurkottaakseen kohti maata ja polviltaan ylsi paremmin :D?. Kenenkään muun hevosille käynyt samoin?


Kärsivällisyyttä vain niin eiköhän päästä samalle tasolle kuin ennen sairaslomaa. Nyt ollaan fiilistelty kesäistä säätä ja tänään olisi taas vuorossa 20min käyntiratsastus. Tästä on suunta vain ylöspäin ja kohti kesää!

4 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia! Ihanaa, että näyttää jo paremmalta, kyllä se siitä vielä. :) On Grandikin kerran, kesken alkukäyntien mennyt syömään kentän laidalta ja kaatui etupolvilleen. Siinä se vaan söi ja kompuroi sitten ylös... Siitä väitän, että on vaan liian laiska kurkottelemaan.. :'D Ei nuo eläimet ihan niin tyhmiä ole - ainakaan kun ruoka on kyseessä. ;) Tsemppiä kuntoutukseen, molemmille. :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellut alkaa huolestua ellei Wagner ala useammin lakoilemaan polvilleen :D Ehkä matalammalta tosiaan oli vain helpompi syödä ;)

      Poista
  2. Kiva postaus & ihanan kesäisiä kuvia! Uskon että Wagner on ajatellut vain, että hänen on helpompi yltää syömään polviltaan.. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin ihanan kesäinen ilmakin! Ja en yhtään ihmettelisi tuosta laiskurista! Kyllä se silti pääsi säikäyttämään aluksi :D

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)