maanantai 14. maaliskuuta 2016

Viikonlopun vietot

Mukavaa maanantaita kaikille! Vietän parhaillani kivaa lomaviikkoa Porissa, johon tosin sisältyy yhden kouluprojektin kirjoittelua. Tässä koneella notkuessa ajattelin kuitenkin tulla kertomaan viime viikonlopun tapahtumista, ennen kuin aloitan "ahkeran" opiskelun.

Perjantaina oli minun viimeinen työkokeilupäivä. Kuukausi vierähti ihan hurjaa vauhtia! Kaikin puolin työkokeilu oli hyödyllinen ja mukava kokemus, voisin kirjoitella aiheesta tarkemmin jos jotakin kiinnostaa kuulla lisää? :) Ensi viikolla alkaa uudet työt ennestään tutussa paikassa. Sain muutaman kuukauden homman viime vuoden kesätyöpaikasta, ihanaa! Saan kerrytettyä vähän rahaa säästöön omaa kotia varten.

Lauantaina suuntasimme poikaystäväni kanssa Turkuun treffeille. Käytiin ihan oikeassa ravintolassa syömässä ja sen jälkeen vielä leffassa. Ravintolaksi valikoitui keskustassa sijaitseva Rico, ihan mukava ja viihtyisä paikka. Oma maalaissalaatti annokseni oli oikein hyvä ja sain rahoille vastinetta, mutta poikaystäväni pihviannos sen sijaan oli kamalan pieni verrattuna hintaan. Oli silti ihanaa istua alas useammaksi tunniksi ja vain höpistä niitä näitä. Yhdessä vietetty aika on vain parasta <3

Illan elokuvaksi valittiin Deadpool, sarjakuvahahmoon perustuva toiminta-elokuva huumorilla höystettynä. Leffakin oli ihan viihdyttävä ja jaksoin katsoa, mutta härskit vitsit eivät olleet ihan minun makuuni. Tosin se kuulemma kuuluu kyseisen sarjakuvan luonteeseen. Poikaystävä tykkäsi, mutta lieneekin selvää kumpi tämän elokuvan oikeasti valitsi ;). Toisaalta miksi en katsoisi Ryan Reynoldsin tähdittämää elokuvaa mukisematta?

Lauantain treffiasu, josta olin hyvin ylpeä!

Sunnuntaina heti aamupäivästä oli ratsastustunnin vuoro. Olin tällä kertaa yksin, joten pidettiin vain tehokas 30min treeni. Kävelyttelin Wagneria ensin hetken aikaa ulkona ennen maneesiin siirtymistä. Aloitettiin koko maneesin täyttävällä käyntitehtävällä: lyhyiden sivujen keskelle 15m voltit ja pitkille sivuille 2 loivaa kaarta. Eli taivuttelua ja jumppaa hevoselle. Toistettiin tätä muutaman kerran ja siirryttiin aika nopeasti raviin ja suorittamaan samaa tehtävää. Wagner ei ollut todellakaan helppo! Se keksi kummallisia mörköjä ovipäätyyn ja ei millään olisi jaksanut keskittyä työskentelyyn. Käynnissä tehtävä sujui ihan hyvin, paremminkin olisi voinut mennä. Ravissa oli hirveän vaikea taipua voltille ilman luiruamista ulos. Kyllä sekin loppujen lopulta alkoi sujua paremmin, mutta lyhyen ajan takia ei voinut jäädä hinkkaamaan samaa kuviota pitkäksi aikaa. 

Laukkatyöskentely hoidettiin ympyrällä. Tehtiin töitä vähän samalla idealla kuin viime tunnilla. Puoli ympyrää ravissa ja väistätettiin takapuolta ulos. Sitten laukannosto ja toinen puoli ympyrää laukassa. Ja niin edelleen. Niinkuin arvata saattaa, tämä tehtävä vaati tuhat toistoa puolipidätteissä, mikä on toki hyvä juttu. Aluksi puolipidätteet eivät meinanneet mennä millään läpi ja Wagner painoi kädelle niin, että omat vatsalihakset tekivät kuolemaa. Loppua kohden kuitenkin saatiin hyviäkin pätkiä ja nostoja. Kaikinpuolin jäi hyvä mieli koko tunnista ja vähän harmittaa nyt tämä viiden päivän ratsastustauko. Ehkä tekee hyvää sulatella uusia asioita ja pähkäillä seuraavaa kertaa!
Jos tässä pian saisi uusia ratsastuskuvia, voisin tehdä syvemmän katsauksen meidän nykytilanteeseen. Auttaisi minua ja voisi olla mielenkiintoista luettavaa. Löytyykö idealle kannattajia?
Suloinen mies <3
Joogakisu. Pesuhommien jälkeen tallikisu jäi istuksimaan joksikin aikaa koipi kohti kattoa, kumma kaveri :)
Muutenkin itsesuojeluvaisto hieman hukassa kun pyöri ja puski itseään Wagnerin jalkoihin :D

Nyt jatkan lomailua ja ravitsemus opintoihin paneutumista.Palailen taas uusien arki- ja heppajuttujen kanssa! Aurinkoista viikkoa juuri sinulle :3

5 kommenttia:

  1. Kiinnostaa kuulla lisää❤ Ihana postaus, kirjotat hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista!:3

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja, kuten aina, hyvin kirjoitettu postaus. Wagner on kyllä komia! :) Mekin käydään poikaystävän kanssa varmaan Deadpool ens viikonloppuna kattomassa! Elokuva mun makuun, ja kaiken kruunaa Ryan Reynolds.. ;) Ehdoton suosikki Reynoldsin leffoista on The Proposal, missä toinen päänäyttelijä oli Sandra Bullock! :3 Ja mua ainakin kiinnostaisi kuulla lisää siitä työkokeilusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 Ite en oo nähnyt The proposalia, pitääkin pistää musitiin :)

      Poista
    2. Vaikka nimestä päätellen leffa on ällöromanttinen hääleffa nii ei ole :D

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)