maanantai 4. toukokuuta 2015

19

Ikämittari näyttää nyt 19 vuotta. Vielä ei näy harmaita hiuksia ja ikäkriisikin pysyttelee poissa. 19 on ihan kiva välivuosi täysi-ikäisyyden ja pyöreiden kymppien välissä. 20 vuoden kohdalla saattaa tulla jo pientä ahdistusta, pitäisi tietää jo elämästä jotain ja osata käyttäytyä kuin aikuinen. Siltä se ainakin tuntuu!
Vappu ja omat synttärit on kivasti aina samassa kasassa, joten jollain tavalla tulee aina "juhlistettua". Tänä vuonna olimme kavereiden kanssa Vivin luona vapputunnelmissa. Perinteiseen tapaan vietettiin tyttöjen iltaa; ruokaa, juomaa ja juoruja vapputeemassa. Ja tämän postauksen kuvitus koostuukin näistä vapunvietto kuvista.

Pelailtiin myös lautapelejä illan kuluksi
Perjantai menikin sitten juhlimisesta toipuessa ja lauantaina heräilin synttäripäivään. Äidillä on tapana kattaa ihana aamupala synttärisankarille koostuen juhlistettavan lemppareista. Omalta synttäriaamupalalta löytyy aina tuoreita croissanteja, appelsiinimehua, ruisleipää, keitettyjä kananmunia, kahvia/teetä, hedelmiä. Aion ehdottomasti jatkaa tätä "perinnettä" omassa kodissa ja tulevaisuuden oman lapseni kanssa! Lahjaksi perheeltäni sain ihanan Kingslandin ratsastus t-paidan, pinkkinä tietenkin. Ja tilasin itse itselleni synttärilahjaksi myös uudet ratsastushanskat, tällä kertaa ihan kunnolliset niiden Kärkkäiseltä halvalla ostettujen tilalle. Ostoskoriin valikoitui Roecklin kausivärissä olevat kesähanskat. Esittelykuvaa tulee varmasti, kunhan ne tipahtavat postilaatikkoon! 

Vivin ihana koira <3!
Lauantaina käytiin myös poikaystäväni kanssa Turussa vähän shoppailemassa ja leffassa synttäreideni kunniaksi. Hyvin sain rahaa uppoamaan uusiin alusvaatteisiin, ripsiväriin, hiuslakkaan ja t-paitaan. Yhteensä meni noin 50e pelkkiin ostoksiin, vaikka jokainen ostamani tuote kuului johonkin tarjoukseen! Näin sitä rahaa vaan kuluu.. Leffaksi valittiin Big game. Elokuva oli hyvä mutta minua häiritsi ihan hirveästi se, että tapahtumat sijoittuivat Suomeen ja leffassa kuvattiin isoja vuoristoja jne. Elokuva on kai kuvattu Saksassa, olisivat ne nyt voineet ihan tänne Suomen lappiinkin tulla sitä kuvaamaan.. :D

Koko porukka! Vappuasuina toimi siis penkkariasut. Ja tämä kuva kertoo kyllä kaiken meidän vapun vietosta.. :D

Heppajuttujakaan en ole pitkään aikaan kertonut. Tänään illalla suuntaan D-lupa koulutukseen, jotta pääsen starttaamaan 17.5 helppoa C:etä aluekisoissa. Mieluusti aloittaisin seurakisoista, mutta kotikisat sattuvat olemaan aluetasoa (tai nykyisinhän se on 2.taso eikä alue :D) niin sinne sitten sekaan toheloimaan. Kyseessä on tosiaan minun ja Wagnerin ensimmäiset yhteiset kilpailut, joten tulos voi olla ihan mitä tahansa. Tavoitteenani on radan alusta loppuun ratsastaminen. Niinkin yksinkertaiselta kuulostava asia voi olla hyvinkin hankalaa.. Onneksi Wagner on kokenut kilpailija, mutta oma jännitykseni ja kokemattomuutenki toki heijastuu hevosesta ja voi olla, että rauhallinen kilpakonkari onkin häsläävä diesel veturi. Mutta sen näkee sitten! Nyt kun pääsisi vielä treenaamaan kunnolla, eihän tässä ole enää kuin kaksi viikkoa aikaa! Parhaillaan olen kaameassa flunssassa, joten hevosen selkään ei ole asiaa. Eikä lenkillekkään uskalla lähteä kuin kävelemään. Tulen hulluksi kun käyn vaan koulussa ja makaan kotona.. Kellään muulla samaa vikaa? 


Nyt lopetan kilometrikirjoituksen ja suuntaan sohvalle katsomaan Netflixiä tee mukin kera ja toivon itselleni pikaista paranemista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)