keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Lissabon: päivä 2

Toiseen päivään heräiltiin suht aikaisin ja käväistiin hotellin aamupalalla. Aamupala oli hyvä ja sisälsi kaiken tarpeellisen: kahvia/teetä, tuoremehua, tuoreita hedelmiä, jugurttia, leipää ja leivänpäällisiä, croissantteja ja vähän makeita pieniä leivoksia. Aamupalan jälkeen otettiin taksi ja ajettiin tuollaisen ison puiston lähelle. Kierreltiin ihanassa aamu auringon paisteessa puistoa ja tuijoteltiin nähtävyyksiä. Ehdittiin juuri kiertelemään ihan rauhassa, mutta pois lähtiessä alueelle saapui ainakin 10 turistibussia, joista valui aivan jumalattoman paljon porukkaa eri suuntiin haahuilemaan. Suosittelen siis siinä 9-11 aikaan suuntaamaan tuonne Jardim de Belémin puistoon.

Ylläripylläri tämä oli hienoin patsas kaikista! :)
Tuolla takana näkyy pätkä valtaisaa luostaria, jonka vieressä kahvila sijaitsi. Ihan vieressä oli myös starbucks ja mäkkäri,
jos ei perinneleivokset nappaa :D
Tarkoituksena oli siis mennä kahville yhteen niin paikallisten kuin turistienkin suosimaan kahvilaan Pastéis de Belémiin. Kahvila on kuuluisa erityisesti Pastél de nata leivoksistaan, joiden alkuperäinen myyntipaikka tuo kyseinen kahvila on. Kahvila sijaitsee valtavan luostarin vieressä. Jos oikein ymmärsin niin leivosten alkuaikoina ne leivottiin luostarissa, josta ne tulivat myyntiin juurikin tuohon kahvilaan. Mentiin juomaan kahvit ja maistamaan nämä kuuluisat leivokset; olihan ne hyviä! Leivoksen ulkokuori muistutti lehtitaikinaa ja sisus vaniljakreemiä. Suosittelen käymään tuolla kahvilla jos Lissaboniin olette menossa. Kannattaa tosin varautua ruuhkaan tai mennä heti aamusta; se on tosi suosittu paikka. Kahvila oli myös hirmuisen söpö sisältä, käsin maalattuja kaakeleita oli joka paikassa! Ja erityismaininta hinta-laatu suhteesta. Me viisi henkilöä joimme kahvit ja söimme leivokset alle 12 eurolla! Siellä ei siis kiskottu törkeitä turistihintoja, ihanaa :).

Kahvilasta leivokset ja älyttömän hyvää kahvia. Portugalissa oli muutenkin kaikkialla todella
hyvää kahvia!

Kahvien jälkeen otettiin taksi keskustaan ja yhteen ostoskeskukseen. Tarkoituksena oli shoppailla ihan hirveästi, mutta joko olen nirso tai tämän kevään muoti on silmääni ihan kamalaa. En vain yhtään lämpene tälle hippityylille ja haalistuneille väreille ja kukkakuoseille. Vähän jäi tosin kaivelemaan yhdet farkut ja Lushin ihana valikoima (joita en voinut roudata kotiin koska meillä oli vain käsimatkatavarat koneessa). Tuliaisia tosin löytyi ja oli mukavaa kierrellä kaupoissa, vaikkei mitään suurta mukaan tarttunutkaan. Ostoskeskuksessa oli ravintola-alue, josta löytyi mm. viinibaari (2e valkoviini lasillinen, liian hyvää ollakseen totta!) ja Ovvo com todo -ravintola. Päätettiin kokeilla tätä "munaa kaikille" ravintolaa ja se osoittautui ihan loistavaksi! Kaikki ruokalajit olivat jotain kananmuna ruokia eri muodossa esim. omeletteja, kohokkaita, salaatteja, paistoksia.. Otettiin jokainen jotain eriä, itselle valikoitui alla näkyvä tomaatti-mozzarella-basilika omeletti. Oli ihan törkeän hyvää! Ruokaan kuului myös tuollainen "sipsi"kulhollinen (lämpimiä, siellä paistettuja perunalastuja) ja juotava. Hintakaan ei ollut paha :).


Iltapäivästä lähdettiin kävellen kohti keskustaa, erityisesti minä halusin ottaa vähän kävelytuntumaa kaupunkiin. Lissabon on täynnä vanhoja, suloisia rakennuksia, hienoja patsaita ja katukahviloita sekä -ravintoloita. Käveltiin hotellilta isoa Avenue de Liberdade katu alaspäin pällistellen ja kuvaillen maisemia, taas :D. Siinä kävellessä tuli vastaan Starbucks ja tietenkin sinne täytyi päästä. Ensimmäistä kertaa kävin ja kahvit oli hyviä, mukit söpöjä, mutta hirveä häly siellä oli kokoajan! Tosin annettakoon se anteeksi, sillä kylmä caramel frappucino viilensi ihanasti kävelyn jälkeen.

Kaupungissa oli myös ihmeellisiä vanhoja rakennuksia, joiden päälle
on rakennettu uusi, moderni lasihökkeli? :D

Kaupunkikierros jatkui ja otettiin suunta ylöspäin. Käveltiin kukkulan huipulle, jossa oli pieni terassibaari. Maisemat olivat upeat, ilma oli tosin vähän viileä tuulen takia. Juotiin siinä ilta-auringossa viinilasilliset ennen kuin suunnattiin takaisin alaspäin etsimään jotakin ruokapaikkaa.


Jäätiin syömään paikalliseen kadunvarsi ravintolaan. Ruoka oli ihan hyvää, palvelu sitäkin parempaa. Ilta myöhällä takaisin hotellille, vähän lisää viiniä naamariin ja nukkumaan. Aamulla oli aikainen lähtö takaisin Suomeen. Lentokentältä shoppailin muutaman kosmetiikka tuotteen ja loput tuliaiset. Yhden viinipullonkin meinasin ottaa, mutta jätin välistä tällä kertaa. Nyt harmittaa, sillä vappuna olisi ollut ihana nauttia Casal Garcian rose viiniä hyvässä seurassa!

Näin sain "tiivistettyä" viikonloppu riessun Lissaboniin. Aivan ihana kaupunki ja tuntuu, ettei millään ehtinyt nähdä tarpeeksi kaikkea. Pakko päästä joskus uudelleen, niin paljon jäi tekemättä ja kokematta! 

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan ihanalta paikalta! Täytyy joksus itsekin käydä. :) Hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihana paikka! :) Mukavia ihmisiä ja yllättävän helppo kaupunki, suosittelen :3

      Poista
  2. Ihan mahtavan näköinen varsinkin tuo puisto ja luostari, pitäisi varmaan saada raahattua vanhemmat mukaan tuonne!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi :) Itse valitsisin seuraavaksi matka-ajankohdaksi toukokuun puolivälin niin olisi vielä hitusen lämpimämpi, toki tuo +18 kelpasi ihan hyvin tähän Suomen säähän verrattuna :D

      Poista
  3. Wau, taas kerran :) nälkä tuli noista ruokakuvista.....
    Miten kauan Lissaboniin kesti lentää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko mennyt noin 5 tuntia yhteensä :) Vähän välilaskut ja aikaerot vähän sekotti, mutta näin laskskelin:D

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)