perjantai 1. huhtikuuta 2016

Taas sitä mennään!

Kevät on virallisesti alkanut ja ulkokausi avattu! Ensimmäistä kertaa tänä vuonna päästiin ulkokentälle puksuttamaan ja ai että se oli ihanaa. Niin minä kuin hevonenkin nautittiin täysillä isosta kentästä, raikkaasta ulkoilmasta ja lämmittävästä ilta-auringosta. Äiti oli mukana joten saatiin jopa vähän kuvia ja videoa aikaiseksi.


Molemmat tämän viikon ratsastukset ovat olleet älyttömän kivoja. Helppoa ei tosiaankaan, ihan on molemmat jouduttu töihin, mutta silti on jäänyt hyvä fiilis. Pääosin ollaan hinkattu perusjuttuja, olen ottanut tähän hetkeen teemaksi puolipidätteet ja voltit. Käynnissä ja ravissa ne sujuvatkin ihan mukavasti, mutta laukka tuottaa vähän vielä ongelmia. Siinä taipuminen on hirmuisen paljon hankalampaa Wagnerille ja sen varmasti itsekään osaa aivan täydellisesti tukea sitä vaikeina hetkinä :D. Onneksi huomenna on taas ratsastustunnin vuoro niin saadaan uusia juttuja ja kuvoita!

Näitä kuvia sekä videoita kun katsoo, huomaa oman ratsastuksen heikkoudet. Pitäisi muistaa kantaa omat kädet! Se on isoin asia mikä omaa silmää häiritsee. Ja sitten tuo lievä etukönötys. Omat vatsa- ja selkälihakset käyttöön, ettei tarvitse tuolla tavalla roikkua. Taidankin joutua keskivartalo jumpalle ;).


Ja tässä vielä videokooste kaiken päälle. Kiitos ihanan pikkuveljeni sain kaikki pätkät yhteen videoon. Keskimmäinen pätkä on aika kammottava laadultaan, pahoitteluni. Toivottavasti saatte videosta jotain irti :). Olen itse ihan hirveän tyytyväinen tämän päiväiseen ratsastukseen, vaikkei se täydellistä ollutkaan. Wagner liikkui hyvin ja itse pystyin oikeasti ratsastamaan ja vaikuttamaan siihen. Toki ulkoilma pörinöillä oli vaikutusta asiaan, mutta kaikki apu otetaan ilomielin vastaan ;).

Muutenkin elämä on aika ihanaa nyt. Viihdyn töissä superhyvin, elämänrytmi on kohdillaan, kevät tuloillaan ja paljon ihania juttuja suunnitteilla. Unohtamatta kaikkia ihania ihmisiä ympärilläni <3 Olisipa aina asiat näin :)




Ja yksi juttu vielä.. 15.5 Salossa järjestetään koulukisat, joihin olisi tarkoitus osallistua. Luokkana helppo B FEI lasten esiohjelma A 2015. Osallistuminen toki edellyttää katastrofitonta elämää siihen asti, joten toivotaan parasta! Ja tämä ei ole aprillipila :D Ihan oikea tavoite tälle keväälle, ja ihan hirmuinen itsensä ylittäminen. Mutta hirveästi houkuttaa.. Jos vaikka alueluvan maksaisi ja pistäisi nimen listaan?

6 kommenttia:

  1. Ihanan pirteä postaus! :D Mutta täytyisi itsekin ryhtyä vähän treenaamaan lihaksia, kun meinaa kunto loppua aina kesken tunnin.. :'D Ja jos osallistut tuonne koulukisoihin, niin tee myday! :) Tsemppiä treenailuihin ja aurinkoista kevättä (ja ihan hetken päästä jo kesää)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! :) Ja kyllä tässä aika vahvasti sinne kisoihin tähdätään :D Tsemppiä sinnekkin ja samoin <3

      Poista
  2. Voi kun te näytätte hienolle!! :) Super :) Minäkin kuule menen itseni nolaamaan koulukisoihin kun olen taas Rauhalahden listoilla ja meillä on kisat toukokuussa :D Me mennään ihan vaan helppo C niin ei saada kirahvin leikkimisestä miinusta... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos paljon :3 Ja saa nähdä miten meillä tuo helppo B menee.. :D En tiedä riittääkö rahkeet muuhun kuin liikkeiden tekemiseen peräkkäin, sen näkee sitten. Lähdetään kuitenkin koittamaan :) Todennäköisesti jännitän niin paljon, että en muista edes hengittää!

      Poista
    2. Samat fiilikset! :D onneksi ei ole niin vakavasta asiasta kyse joten jos vaikka rata unohtuu (tosi todennäköistä mulla :D) ei ole kyse maailman lopusta ;)

      Poista
    3. Eipä se koskaan ole maailmanloppu ;D Meillä laukkatyöskentely tuntuu olevan ihan roiskintaa, mutta ei kaikessa voikkaan olla hyvä :D

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)