tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukuun vinkki!

Joulukuun vinkki on tietenkin jouluinen. Muutama vuosi sitten kokeilin tehdä itse rocky roadia. Sehän onnistui vallan hyvin ja niistä onkin tullut osa joulua. Rocky road palaset ovat ihania jouluisessa kahvipöydässä tai antaa vaikka lahjaksi läheisille. Ne on helppo toteuttaa ja suklaita voi tuunata syöjänsä näköiseksi.

Itse olen tehnyt rocky road "konvehteja" sekä levyjä. Levyjä olen tehnyt silikonisen leipävuoan pohjalle ja konvehteja silikoniseen jääpalamuottiin. Silikonista suklaa irtoaa hyvin, mutta muihin astioihin tehdessä suosittelen leivinpaperia väliin. Suklaat voi täyttää/päällystää melkeimpä millä vain: pähkinöillä, vaahtokarkeilla, keksin muruilla, kuivatuilla hedelmillä.. Vain mielikuvitus on rajana! Itse suosin vaahtokarkkeja sekä piparin murusia näin jouluna. Myös kokonaiset mantelit tai mantelilastut olisivat ihania! Tänä vuonna kokeilin myös vaahtokarkki+hasselpähkinä rouhe sekä vaahtokarkki+mariannerouhe. En usko, että näillä yhdistelmillä ainakaan saa pahoja makuja aikaiseksi ;).

Ohje, jonka olen todennut toimivaksi:

Ainekset:
200g maitosuklaata
200g tummaa suklaata
nokare voita (voi jättää pois, voi antaa suklaalle kiiltoa)
vapaavalintaisia täytteittä


 photo PC221401_zpsfmc6xg1u.jpg

Pilko tarvittavat aineet valmiiksi. Eli murusta piparit, pistä rouheet valmiiksi ja pilko vaahtokarkit. Itse käytin rainbow minivaahtiksia, mutta normaalitkin käy. Parhaita ovat haribon minivaahtikset, mutta niitä ei ollut meidän lähikaupassa.

 photo PC221403_zpsk7utndpu.jpg

Sulata tumma suklaa paksu pohjaisessa kattilassa, miedolla lämmöllä. Muista sekoittaa! 
Lisää maitosuklaa kattilaan ennen kuin tumma suklaa on sulanut kokonaan. (Tumma suklaa sulaa hitaammin kuin maitosuklaa, siksi sitä sulatetaan hieman ensin yksikseen).
Kun suklaaseos on melkein sulanut sileäksi, lisää nokare voita ja sulata se suklaan joukkoon, suosittelen sekoittamaan kokoajan. 

 photo PC221406_zpsu9mfw5r9.jpg

Nosta suklaakattila pöydälle. Jääpalamuottiin tehtäessä nostele pikkulusikalla nokare suklaata muotin pohjalle ja lisää sitten haluamasi täytteet. Peitä täytteet vielä toisella suklaanokareella. Muista sekoittaa kattilassa olevaa seosta välillä!

 photo PC221407_zpsvp9hlbwz.jpg

Rocky road levyä tehdessä kaada sopiva määrä suklaaseosta muotin pohjalle ja kuorruta suklaa haluamillasi täytteillä. Heiluttele muottia vähän, että täytteet uppoavat suklaaseen paremmin. 

 photo PC221409_zpsz1dbwo9c.jpg
 photo PC221411_zpsitr465ub.jpg

Nosta suklaat jääkaappiin jähmettymään. Jos haluat jähmettää nopeammin kuin yön yli, pistä suklaat pakastimeen. Aikaa en tiedä, suosittelen tarkistamaan välillä hyytymistilanteen :). 

 photo PC221413_zpslac7m2bq.jpg

Meillä nämä ovat olleet suosittuja niin kahvipöydässä kuin lahjanakin! Varsinkin levy on kaunis lahjana. Nämä säilyvät jääkaapissa noin viikon. Kauempaa aikaa ei ole tullut testattua, yleensä ne katoavat parempiin suihin hyvin nopeasti ;). Oletteko tehneet aikasemmin itse rocky roadia? Entä meneekö ohje kokeiluun?

Nyt täytyy jatkaa joulusiivousta ja iltapäivällä suunnata tallille. Huomenna mulla ilmeisestikin olisi ratsastustunti, jonka pitää tallillamme oleva ratsastuksenohjaajaksi opiskeleva harjoittelija! Jänskää :). 

Ihanaa joulunodotusta kaikille!


// anteeksi kuvien keltaisuus. Luonnonvaloa ei ole ja uudessa läppärissä ei ole vielä kuvanmuokkausohjelmaa

2 kommenttia:

  1. Ohje menee ehdottomasti kokeiluun tässä joku päivä! :o Ja itse ainakin muokkaan kuviani picmonkey.com -sivustolla, jos vaatii vain vähän valotuksen korjausta tai muuta semmoista. :) Ihanaa joulunodotusta myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, nämä on hävinnyt melkein kokonaan tämän päivän aikana jääkaapista.. :) Ja kiitos vinkistä, ei tullut mieleenkään että netissäkin voi kuvia muokkailla!

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)