perjantai 25. joulukuuta 2015

Meidän jouluaatto

Jouluaatto hujahtaa aina liian nopeasti ohi. Olisi ihana nauttia aattofiiliksistä edes hetken kauemmin. Meidän perheen jouluaatto menee samalla kaavalla joka vuosi, enkä edes kaipaa siihen mitään muutosta. Joulu on juuri täydellinen tällaisena. 

Aamulla en pidä kiirettä nousta sängystä, vaikka olisinkin jo hereillä. Usein nousen vähän ennen tätini perheen saapumista (he usein viettävät joulun meillä) ja puen päälle ettei ihan yöpaidassa tarvitse ottaa vieraita vastaan. 12 katsotaan tietenkin joulurauhan julistus jonka jälkeen syödään joulupuuro. Rakastan jouluaamun kiireettömyyttä ja hitautta! 

 photo 20151224_121203_zpsi9v5ylhl.jpg
Joulupuuroilun jälkeen usein käydään nopeasti tallilla. Wagner saa viettää vapaapäivää, mutta karsina pitää siivota ja ruuat laittaa valmiiksi. Ja tietenkin vähän rapsutella ettei toiselle tule paha mieli ;). Tallin jälkeen juotiin päiväkahvit kotona ja auringonlaskun aikaan suunnattiin hautusmaa kierrokselle. Kirkonmäeltä näkyi aivan upea auringonlasku ja minä tietenkin jätin kameran kotiin..

 photo PC241421_zps8tcsusdw.jpg

 photo IMG-20151224-WA0008_zps9uwlygte.jpg

Kotona taas löllittiin ja vain oltiin ja juteltiin kuohuviinin äärellä. Illemmalla alettiin laittaa ruokaa pöytään. Ja ai että, jouluruoka on parasta. Kaikki oli hyvää ja uskaltauduin jopa maistamaan mätiä ensimmäistä kertaa ikinä! Se oli yllättävän hyvää lisukkeiden kanssa, vaikka tuntuikin aika höpsöltä suussa :D.

 photo PC241444_zpsjqwjzfmz.jpg

Meidän joulupöytään kuului tänä vuonna kinkku, porkkana- sekä lanttulaatikko, savulohta, kylmäsavulohta, graavilohta, perunaa, paistikastiketta, rosollia, mätilautanen, saaristolaisleipää sekä pilkottuja vihanneksia "salaattina". Eli hyvin perinteisillä eväillä mentiin, mutta mitään muuta en kaivannutkaan!


Ruokaa syötiin ikuisuus ja  sen jälkeen avattiin lahjat, koska perheen pienin ei enää malttanut odottaa. Lahjojen saaminen sekä antaminen on ihan parasta! Itselleni paketteja kertyi kymmenisen kappaletta ja kaikista paljastui jotain ihanaa..:) Olen siis ollut kiltti tänäkin vuonna!





Veeralta sain ihanassa hopeisessa laatikossa Oreo-vaahtokarkkipaloja, mäyräkoira piparimuotin sekä Beauty blenderin! Vanhemmilta sain Bonesin 10.kauden, läppärille suojapussin sekä seeprakuvioidun termosmukin. Salon kavereilta valtava teemuki, mangoteetä ja Titanic dvd. Mummilta sain laatikollisen uusia alushousuja, mikä todellakaan ei ollut hukkalahja! Äidin siskoilta yhteislahjana Urban Decayn NAKED smoky-luomiväripaletti. Tästä olen niiiiin onnellinen! Isäpuolen puolen sukulaisilta suklaata sekä lahjakortteja. Ja poikaystävältä sain superpehmeän torkkupeiton, unimaskin sekä tangle teezerin matkaversion. 

Jokaisesta paketista olen superonnellinen ja mikään ei ollut turhaa. Erityisesti rakastan noita kolmea kalliimpaa kauneustuottetta, olen aivan myyty jokaisesta! Kyllä heppatyttökin tarvitsee välillä luksusta ;) Toivottavasti jokainen itse hankkimani lahjan saanut oli yhtä ilahtunut kuin minä omistani! 

Joulu on ehdottomasti lempparini juhlapyhistä. Sen vietto jatkuu vielä muutaman päivän ja sitten alkaakin uuden vuoden odottelu! Joulupäivän ratsastuksista kirjoittelen tässä viikonlopun aikana :). 
Hyvää viikonloppua kaikille! 

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus & hienoja kuvia! :-)

    VastaaPoista
  2. Jouluruoka... <3 harmi että meidän kaikki tähteet meni jo, voisin syödä porkkanalaatikkoa ihan litrakaupalla :D Hyvää joulua teille ja riemukasta uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanalaatikko kuuluu munkin lemppareihin! Niiin hyvää <3

      Poista

♥ Kommentti kommentista & lukija lukijasta!
♥ Palaute on tervetullutta, muistathan kuitenkin hyvän käytöksen :)